Henkinen haava arpeutuu hitaasti

Teitkö henkistä tai fyysistä väkivaltaa? Kiusasitko? Kenties yhä?

Kymmenen vuotta sitten luokkakokoukseemme saapui paikalle koulussa kiusattu poika. Hän saapui ainoastaan kertoakseen eräälle toiselle, mikä mulkku tämä oli ollut yläasteella. Sanallinen palaute riitti ja tämän jälkeen kiusattu poistui paikalta jättäen muut ihmettelemään tapahtunutta. Moni syytönkin tunsi piston sydämessään. Joku ehkä kohautti olkapäitään ja ajatteli, että juntti mikä juntti. Olisiko pitänyt ajatella ja toimia toisin jo yläasteella?

Suomessa tapahtui taas joukkomurha. Yleiseen keskusteluun nousi pohdinta siitä, miten teot voidaan estää jatkossa. Esiin nousi toki tietokonepelit1. Kansanedustaja suunnitteli alkolukkoja asekaappiin2. Aseista keskusteltiin myös hillitymmin.3, 4

Meri Valkaman kolumni5 poikien harjoittaman väkivallan yhteiskunnallisesta hyväksymisestä oli jo askel parempaan blogaukseen, mutta…

ylivoimaisesti merkittävin kirjoitus aiheeseen on kuitenkin kirjoitettu jo kolme ja puoli vuotta sitten Suomen Kuvalehdessä. Katri Merikallion artikkeli “Koulusurmat: Lauri on mahdollinen joukkomurhaaja” sukeltaa suoraan yhden ihmisen sielunmaisemaan. Se ei ole kaunista katsottavaa, mutta tärkeää luettavaa.

Kiusattu Lauri (nimi muutettu) kertoo siinä raadollisesti valkoisesta vihastaan, jolla ei suinkaan viitata rotuun, vaan suunnitelmalliseen harkittuun vihaan. Vihasta, jonka johdosta hän piti itseään jopa tuvallisuusriskinä varusmiespalveluksessa ja keskeytti sen. Vihasta, jossa tunnekylmästi toivotetaan ensin hyvää päivää mummolle ja seuraavaksi jo teloitetaan ihmisiä.

Näin Lauri kuvaa Suomen Kuvalehdessä omaa muutostaan lapsuuden kiusatuksi joutumisesta joukkomurhan suunnittelijaksi.

”Eikä mitään tönimistä, vaan neljä piteli kiinni ja kaksi hakkasi täysillä. Tai minut kaadettiin kuralammikkoon. Neljä piteli kiinni, kaksi hyppi päällä.”

”Olin se hyväntahtoinen kiltti poika, joka ei koskaan lyönyt takaisin.”

”Mutta sisälläni tapahtui jotain.”

Kuusitoistavuotiaana Laurin mieleen alkoi nousta mielikuvia totaalisen sovituksen hankkimisesta.

”Ei niin, että olisin mennyt lyömään jotain takaisin, vaan apokalyptisia joukkomurhaan liittyviä fantasioita. Ajattelin, että menisin johonkin paikkaan ja ampuisin kaikki. Koin, että vain kostamalla voisin saavuttaa sovituksen kokemalleni.”

(Lähde: Suomen Kuvalehti)

Suosittelen ehdottomasti lukemaan. Ei näitä tapauksia lopeteta, ellei puututa kiusaamiseen jo varhain. Siinä voi jokainen isä ja äiti kantaa kortensa kekoon. Myös jokainen kiusaaja – tai entinen kiusaaja.

Jos yhteiskunta haluaa vakavissaan estää uusien auvisten ja saarien synnyn, Lauri suuntaisi katseen ja avun nyt niihin, jotka ovat joutuneet kokemaan vakavaa koulukiusaamista tai väkivaltaa.

”Nyt meillä kaikki huomio keskittyy niihin, jotka hakkaavat.”

(Lähde: Suomen Kuvalehti)

Luokkamme kiusaajien ja kiusauksesta vaienneiden onneksi kymmenen vuotta sitten kiusatulle riitti välittää terveiset sanoin, ei teoin.

—-

ps. Jos joukkomurhassa on kyse hyvityksestä, tunteesta saada sanottua kiusaajilleen takaisin, on murhaajan nimen ja kasvojen julkituominen mielestäni yhteiskunnallisen edun vastaista. Näkyvyys voi tarjota tunteen, jossa murhaaja saa vihdoinkin olla näkymättömän uhrin sijaan näkyvä tekijä. Miinuspisteet siis Iltalehdelle Hyvinkään surmista epäillyn esiintuomisesta joka marketin kassalle, vaikka tieto olisikin netistä löydettävissä. Vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen toki myös moni muu media julkaisi lopulta epäillyn nimen. Suuren yleisön ei mielestäni ole tarve tietää nimeä.

—-

Lähteet:

Tärkein, jo yllä linkattu Katri Merikallion artikkeli Suomen Kuvalehdessä: “Koulusurmat: Lauri on mahdollinen joukkomurhaaja”

(1) Timo Harakka: “Yksityisestä itsetuhosta julkiseen joukkotuhoon”
(2) Annika Lapintie: “Asekaapit katsastettaviksi ja oviin alkolukot”
(3) Mikko Niskasaari: “Ampuma-aseiden määrällä huijataan, taas”
(4) Nimetön blogi Wulf.fi: “Haluan ihmisen arvon takaisin”
(5) Meri Valkama: “Yksittäistapausten maa”

Share

One Comment

  1. Aaro Sahari
    Posted 29.5.2012 at 8.33 | Permalink

    Hieno kannanotto. Tämä on jo pitkään ollut asia, joka minua näissä tapauksissa ja niiden uutisoinnissa kaivelee. Entisenä koulukiusattuna ja vastavuoroisena koulukiusaajana ymmärsin Lauria SK:ta tuolloin lukiessani ja tämä oli aina se pelottavin ajatus: minäkin olen tuntenut noin, kykenisinkö minäkin siis samaan.

    Tuo valkoinen vihan tunne ei sitten kuitenkaan jäänyt kalvamaan, koska onnistuin löytämään vähemmän tuhoiset purkukeinot tunteilleni, koska minulla oli hyviä ystäviä ympärilläni kuuntelemassa ja puolustamassa, mutta ehkä myös koska päätin aikaisin, etten anna väkivallalle sijaa elämässäni. Se ei ollut mitenkään helppoa ja vei pitkän aikaa. Voisi sanoa, että vihan kanssa joutuu elämään aina, ja sitä varten tarvitsee väkivallattomia toimintamalleja.

    Mediassa tämä puoli unohtuu monelta liian usein. Sitä vastoin meillä on julkisesti tarkkaan ruodittu väkivaltainen toimintamalli.

Post a Comment

Your email is never shared. Required fields are marked *

*
*