Venuksen ylikulku

Venuksen ylikulku

Venuksen ylikulku nähtynä Kirkkonummella 6.6.2012 klo 6.21.

Siellä se nököttää. Musta piste aurinkoa vasten. Aurinkokuntamme toinen planeetta lipuu tähtemme editse.

Olin keskiviikon vastaisen aamuna liikenteessä (yötä myöten) bongatakseni Venuksen ylikulun. Ilmiö on nähtävissä pareina noin sadan vuoden välein, joten tämä oli itselleni kertaluonteinen juttu, kun 2004 ylikulusta en tainnut kuullakaan.

Havaintopiste 1 Sanomatalon katolla auringonnousun aikaan osoittautui tyhjäksi arvaksi.  Pilvet peittivät näkyvyyden. Siispä autolla Kirkkonummelle, jossa oli paikallisia tähtiharrastajia paikalla jo klo 04 toisin kuin Kaivopuiston tornilla, jossa kekkerit alkoivat vasta 06. Sieltä sai myös AstroSolar-kalvoa, josko aurinko tulisi kunnolla esiin — sitten suodatusta tosiaan tarttisi.

Pitkä ajo ja odotus palkittiin Kirkkonummella lopulta puolentoista tunnin odottelun jälkeen, kun taivaanverho raotti hiukan aurinkoa esille. Hyvin niukasti kyllä. Vajaan minuutin aikana ei pilvien välistä silmällä (suojattuna) nähnyt mitään, mutta kameran koekuvan puhkipalanut aurinko sisälsikin pienen mustan pisteen. Siinä se on!

Vielä hetkeä myöhemmin pilvet rakoilivat sen verran, että kameran optiikan kautta saattoi erottaa itse mustan pisteen auringon pinnalla. Nyt se on nähty! Meniköhän silmät? Filttereinä ei ollut kuin pilvet auringon edessä.

Havaintopiste 3 Kauniaisissa autoa palauttaessa — aurinko näkyi hetken kirkkaana 7.58, jolloin ylikulku oli jo ohi — no teoriassa siis sielläkin näki tapauksen. Edeltävät 10 minuuttia Tuopin kanssa katsellessa meni pilvien takia harakoile. No, pitää katsoa sieltä otetut kuvat myöhhemmin, josko  jotain olis “nähnyt”.

Mielenkiintoinen tapahtuma kaikenkaikkiaan. Ja onneksi tuo yksi kuva tarttui ruudulle. Ei tullut turhaan valvottua. :)

» Suomalaisten kuvia Ursan Taivaanvahti-sivustolla.

Kirkkonummen komeetan herrasmiehet

Kirkkonummen komeetan herrasmiehet odottelevat rakoa pilviverhossa.

Share

Post a Comment

Your email is never shared. Required fields are marked *

*
*